Yhdysvaltojen neuvottelijat keskustelevat Ukrainan tilanteesta useiden Euroopan maiden kanssa Brysselissä tällä viikolla.
Latvian ilmavoimat on antanut varoituksen ilmatilassaan olevasta uhasta Balvin ja Ludzan piirikunnissa tiistain vastaisena ...
Yhdysvallat iski Hormuzinsalmella olevalle Qeshmin saarelle maanantaina, raportoi yhdysvaltalaismedia The Wall Street Journal (WSJ). Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on samaan aikaan väittänyt, ...
Robert Ficon mielestä on hyvä, että Venäjä päästetään mukaan MM-kisoihin. Slovakian pääministeri Robert Fico toivottaa Venäjän tervetulleeksi jääkiekon MM-kisoihin. Asiasta kertoo muun muassa ...
Yhdysvaltalainen Lauren Spiezia juoksi reilut 42 kilometriä yläosattomana. Hänellä oli vain ihoteippiä peittämässä osaa rinnoista. Syy oli se, että Spiezia, 32, on sairastanut rintasyöpää. Hän halusi ...
Teknologiamiljonääri perheineen kuoli sunnuntain tuhoisassa lentoturmassa Floridassa, kertoo amerikkalaismedia. TMZ-saitin mukaan koneessa matkusti nelihenkinen perhe, heidän lastenhoitajansa sekä ...
Kreml toisti Zelenskyille kutsun saapua Moskovaan, vaikka Zelenskyi on kieltäytynyt useaan otteeseen. Venäjän presidentti Vladimir Putin vastaisi todennäköisesti Ukrainan presidentti Volodymyr ...
Suomalaisvalmentaja Tuomas Iisalon luotsaama Memphis Grizzlies pelaa hurjaa alkukautta koripallon NBA:ssa. Joukkue on ...
Kardashian kuvailee vanhemmuuden jakamisen olevan taakka silloin, kun toisen vanhemman kanssa ei tule toimeen. Hän sanoo yrittävänsä unohtaa menneisyydessä tapahtuneet negatiiviset asiat ja keskittyä ...
Kravitzia kuskannut nuori naislentäjä liitettiin virheellisesti Floridan karmeaan lento-onnettomuuteen. Floridan Palm Beachin piirikunnassa sunnuntaina tapahtuneessa lentoturmassa kuoli yhdeksän ...
Kutsherov on tehnyt tällä kaudella 13 ottelussa tehot 4+14. Hän on rikkonut peräti kuudesti sadan tehopisteen rajan yhdellä kaudella. Piste-ennätys 44+100 syntyi kaudella 2023–24, samaten maaliennätys ...
Paavo Pesusieneksi pukeutunut henkilö häiriköi Baltic Princessin Bailupaatti-risteilyllä. Pesusieni yritti päästä häiritsemään artisti Korelonin esitystä. Silminnäkijä kertoo Ilta-Sanomille, että ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results